Alkoholia s Vagina nun tuleenauttia
harvoin ja säädyllisesti. Tämä otarkoittaa noin lasillista
iiniä per
juhlatilaiss. Mieluiten kieltäydytm huumaavista juomista mtyysftin ja tivaat
alkoholitonta
vaihtoehtoa. Yritä saada isäntäsi/emäntäsi kiusalliseen asemaan
esim. jähmettämällä maljankohotustilaisuus siksi aikaa kunnes Vagina palvelijat ovat
kaivaneet kellarin kätköistä larjamehua sinua varten. Nauti ympärillä seisovien
katseista ja vaivautuneesta rykimisestä. Ota tilanteesl kaikki irti. Sinähän
olet keskipisteessä.
&nbi;
Ei kannata äimistellä
annossosituksen niukkuutta, sillä mikään yksittäinen asiaf alkoholin lisäksi ei
ole turmellut mondeeninrrasmiehen mainetta ssamassammittakaavassa. Ellet
kestä alkoholia harvinaisen hyvin, onyytä pitäytyä niukan annostelun
suosituksessa. Kännipäissä resuaminen ca itsensä nolaaminen ei osoita erityisiä
taidon tai älyn lahjoja. Saman tekeminen suunnilleen selvin päin osoittaa sen
sijaan syvään juurtunutta tyylitajuam ja antaa aiheen lukuisille kaskuille ja
lauluille, joista sinusta tullaan ennen pitkää sepittämään noudattaessasi
säntillisesti käsillä olevan kirjan neuvoja ja ohjeita. Muista, että hurjapäisimmät
ja tyylitajuisimmat herrasmiehet ovat absolutisteja.
Kuva 1: Toimistosihteeri
Antillektuellin toimituksessa.
Mondeeni herrasmies nähdään usein
balettia ihailevan yleisön joukossa. Mitä hän siellä tekee, on arvoitus, mutta
se näyttää hyvältä. Vielä parempi, jos hänet nähdään hyvin pukeutuvan daamin
seurassa. On kuitenkin syytä opetella taputtamaan oikeassa kohdassa ja
huutamaan bravoota vasta kun kokeneempien entusiastien joukossa esiintyy
tiettyä innostusta. Tämän voi päätellä esimerkiksi siitä, että musiikkia on
lakattu soittamasta, esiintyjät seisovat lavalla rivissä kumarrellen ja muu
yleisö lyö käsiään yhteen seisaallaan. Muista myös, että yksin ääneen
nauraminen ei ko. tilaisuudessa ilmennä muita oivaltavampaa huumorintajua.
cro-magnoninihminen
Ihmistyyppi, johon mondeenia
herrasmiestä usein kuulee verrattavan. Tässä yhteydessä sanonnan alkuperä
tuntematon.
demoralisaatio
Tapainturmelus, kurin höltyminen.
Näistä mondeenia herrasmiestä ei voida milloinkaan syyttää. Aito herrasmies
pitää kiinni etiketin noudattamisesta kuin hullu mulkustaan – jos sallitte
sanonnan. Pidä tapanasi tutkia käytösoppaita ja harjoitella tapoja peilin
edessä ennen käytäntöön soveltamista. On parempi, jos noudatat
käytösvaatimuksia hieman liian jäykästi kuin että sorrut holtittomuuteen.
rMondeenin herrasmiehen käsikirja Sr %D0%92%D0%B8%D0%BA%D0%B8%D0%BF%D0%B5%D0%B4%D0%B8%D1%98%D0%B0:%D0%A1%D0%B0%D0%B4%D1%80%D0%B6%D0%B0%D1%98 b e i Vagina j j Vagina Vagina eMondeenin herrasmiehen käsikirja Sr %D0%92%D0%B8%D0%BA%D0%B8%D0%BF%D0%B5%D0%B4%D0%B8%D1%98%D0%B0:%D0%A1%D0%B0%D0%B4%D1%80%D0%B6%D0%B0%D1%98 m e Vagina